Rokansaari

 Olen liikkunut Saimaalla niin vähän, että se on synti. Niinpä, kun heinäkuussa tuli tilaisuus lähteä mukaan kirkkoveneporukkaan Lietvedelle lähdin ihmeemmin epäröimättä mukaan.

   Porukassa oli kokeneita, mm. Laatokan suotuihin osallistuneita konkareita. Mitään moposulkeisia ei noviisin kuitenkaan tarvinnut käydä läpi, itse asiassa sain ylennyksen (?) kippariksi jo toisena päivänä.

 

Kirkkovene oli sporttimallia

Äkkinäiselle rytmissä soutaminen vaati aluksi keskittymistä, jos unohtui ihailemaan maisemia tai tiirailemaan lintuja, kolhi seuraavalla vedolla edellä istuvan selkää tai vähintään airoja (sori Maija).

 

Ja sit mentiin

 Leiripaikkamme oli Lietveden Rokansaari, joka osoittautui suosituksi retkikohteeksi. Samalla hiekkarannalla yöpyi kolmattakymmentä melojaa ja ympäri saarta useita venekuntia. Tilaa kuitenkin riitti kaikille. Yllättäen saaresta löytyi pubikin, Mallun kuppila

Auringonlaskua Lietvedellä kelpasi ihailla

 Hiekkarantoja saaressa on kilometrikaupalla ja ainakin Lietveden puoleinen ranta on "lapsiystävällinen", hiekkapohjainen ja matala.

Rokansaaren rantametsää, kenttäkerroksen valtavarpu variksenmarja

.

Rokansaaren erikoisuus ovat kirkasvetiset sisälammet

Yövilkka

 Omat retkeilytavat ovat niin piintyneitä, että uudessa porukassa tuntee itsensä oudoksi pitemmän aikaa. Toisen päivän aamuna olin valmistautunut tutkimaan itse saarta, onhan se yksi Saimaan hienoimmista. Yllätyin aika lailla, kun lähdettiinkin soutamaan. Käynti Liehtalanniemen talomuseossa oli toki mielenkintoinen ja tälle reissulle mahtui se pubikäyntikin.
 Toiseeen tapaan viettää kesää sai tuntumaa heti lähdössä, sillä veneeenlaskupaikka sijaitsi vilkaalla karavaanialueella. Siellä porukka istuskeli asuntovaunujensa kupeella kuin sillit suolassa. Ei sovi minulle, mutta asiaan vihkiytyneet näyttivät viihtyvän.

Kuutti kuoli verkkoon

Itä-Savo uutisoi tänään, että Joutenvedeltä on ilmoitettu verkkoon kuollesta kuutista.

Kuva: Juha Taskinen

Eipä siinä pitkään taas mennyt, verkkokalastuskieltohan loppui viikko sitten, ilmiselvästi liian aikaisin. Reilu tunnustus kuitenkin kalamiehelle siitä, että ilmoitti tapauksesta. Olin melko varma, että yhtään ilmoitusta ei tänä kesänä eikä ihan heti jatkossakaan tulisi. Osakaskunnissa on kuulemma vaikenemisen lakia taottu kalamiesten kalloihin oikein urakalla. Ilmeisesti vieraspaikkakuntalaista ei omerta ollut tavoittanut.

 Kevään mittaan kuultiin muutamista rajoitusalueella tavatuista verkoista, en tosin osaa arvioida, kuinka tehokasta Metsähallituksen valvonta oli. Kaksi miestä veneessä 1800km2 suuruisella alueella Saimaan sokkeloissa ei kuulosta kovin kattavalta, varsinkaan kun luvattomia verkkoja tuskin on merkitty.

   Valvonnoissa ilmennyt suurin ongelma liittyy, ehkä hieman yllättäen, katiskoihin. Kolmannes tarkistetuista katiskoista oli laittomia, eli niiden nielu oli liian löysä eikä sitä ollut varustettu rajoittimella. Niinpä kesäkuun alussa kuutti kuoli tälläiseen katiskaan Pihlajavedellä.

Kuva: Metsähallitus

 Itä-Savon nettisivuilla (joita hallitsevat puskasta ammuskelevat kylähullut) asiasta sukeutui keskustelu, jossa mm. väitettiin, että tietoa ei ole tarpeeksi. Melkoisessa umpiossa on täytynyt pysytellä, jos Saimaalla kalasteleva ei ole kuullut pyydysrajoituksista. Toisaalta kyseessä voi olla nykytrendin mukainen elämäntapa, jossa ei seurata tiedotusvälineitä mutta siitä huolimatta tiedetään kaikki maailman asiat. Onpa meillä kansanedustajakin, joka kerskuu sillä, ettei katso televisiota ta kuuntele radiota.

Puruveden puolesta

  Puruvesi on osa Saimaan vesistöä ja se ulottuu Kerimäen, Kesälahden ja Punkaharjun kuntien alueelle. Järvi on ollut maankuulu kirkkaudestaan ja puhtaudestaan. Näiden perusteella Puruvesi on liitetty Natura2000-verkostoon.

   Puruveden rannoilla asuvat ja järvellä vapaa-aikaansa viettävät ovat kuitenkin havainneet, että järven vedenlaatu varsinkin lahtialueillaon nopeasti heikkenemässä. Ennen puhtaat hiekka- ja kivikkorannat kasvavat monin paikoin taajaa kaislikkoa, jonka ulkopuolella levittäytyy laajalle ulottuva kelluslehtikasvusto.

Liittolahden rantaa

Rehevöitymisen syy on selvä: maa- ja metsätalouden aiheuttama ravinnekuormitus.

Putkiniemen Pökrösuon vedet valuvat Puruveteen

  Vuonna 2010 perustettu ProPuruvesi-yhdistys on tarttunut ripeästi asioihin ja herätellyt niin kuntapäättäjiä kuin ELY-keskuksiakin työhön järven tilan huononemisen pysäyttämiseksi. Yhdistykseen on lyhyessä ajassa liittynyt yli 500 jäsentä. Puruveden tila on siis laajalti tiedostettu. Tämä on hyvä lähtökohta.

 Myös ELY-keskukset ovat liikkeellä: Etelä-Savon ELY on mm. lisännyt veden laadun tarkkailupisteitä ja Pohjois-Karjalan puolella on jo valmiita kosteikkosuunnitelmia valumien hillitsemiseksi.

 ProPuruveden puheenjohtaja Reijo Jantunen esitteli minulle kesäkuussa muutamia ongelmakohteita Putikiniemessä ja sen lähialueilla Puruveden itäosissa. Retki oli valaiseva, tilanne osoittautui selvästi huonommaksi kuin olin kuvitellut. Esimerkiksi Vaaran kylän kaakkoispuolella sijaitsevat Mehtolanlahti ja Haudanlahti olivat voimakkaasti rehevöityneitä ja molemmilla paikoilla oli havaittavissa reheville vesialueille tyypillistä kasvi- ja eläinlajistoa.

 Mainittakoon, että paikallisen asukkaan mukaan Mehtolanlahden rannat olivat 40 vuotta sitten  puhdasta hiekkarantaa, nyt samoilla paikoilla pesivät niin kaulushaikara kuin ruskosuohaukkakin! Haudanlahdella esiintyi mm. runsaasti sirolampikorentoja, itse asiassa en muista koskaan nähneeni kerralla niin montaa yksilöä. Pohjoisempana Pärnänlahdella havaittiin jopa täplälampikorento.

Täplälampikorento (kuva: Korentowiki/Jussi Mäkinen)

EU:n lintu- ja luontodirektiivien liitteissä mainittujen lajien esiintyminen rehevöityneillä alueilla synnyttää ristiriitaisen tilanteen: Puruveden kunnostustoimet tulevat kaventamaan näiden lajien elinmahdollisuuksia. Kuinka tilanteeseen pitäisi suhtautua?

Olen pitkällisen pähkäilyn ja keskustelujen tuloksena päätynyt siihen, että Puruveden rehevöitymiskehityksen katkaiseminen on tärkeintä. Ao. lajeille riittää elinympäristöjä runsaasti lähialueilla ja esim. kosteikoiden rakentamisen myötä sopivia paikkoja syntyy jopa lisää. Kaiken lisäksi järeämmät kunnostustoimet ovat vielä kaukana, ensisijaisen tärkeää on kääntää kehityksen suunta valumien mukana tulevaa ravinnekuormitusta pienentämällä. Jos tämä ei onnistu, on muukin turhaa.

Tarkoituksenani on tehdä kierros keskeisimmille ongelma-alueille heinäkuulla, kun vesikasvikasvustot ovat täysin kehittyneet. Päivitetään tilannetta silloin.