Idänhepokatti

 Idänhepokatti (Tettigonia cantans) on nimensä mukaisesti maassamme itäinen laji.

Sen voimakasta siritystä voi kuulla loppukesällä kaakkoisrajalta aina Savonlinnan länsipuolelle ulottuvalla alueella, lännempänä laji on tuntematon ja keskisuomalaisille turisteille suuri ihmetyksen aihe.

 Pitkään näytti siltä, että lajin levinneisyys loppuu lännessä Haukiveteen, mutta viime vuosina idänhepokatteja on avattu myös Rantasalmen puolella.  Leviäminen on kuitenkin hyvin hidasta, kotiseudullani Kerimäellä lajia on ollut "aina".

 Lähikuvassa hepokatti näyttää tieteiselokuvan hirviöltä.

Kasviretki Hevonniemeen 10.08.

Hevonniemi on Savonlinnan ja Rantasalmen rajalla sijaitseva n. 25 neliökilometrin laajuinen alue, joka kartta- ja varsinkin satelliittikuvassa erottuu rikkonaisten jyrkkien kallioiden ja niiden välisten laaksojen labyrinttinä. Jyrkänteiden alusille luonteenomaisia ovat pienet lehtolaikut, joita alueelta löytyy lukemattomia.




Lumpeen retki 10.8. suuntautui Hevonniemeen, vetäjänä Tapani Kettunen, joka on tutkinut Savonlinnan seudun uhanalaista lajistoa. Päätavoitteena oli metsänemän löytäminen, lajilla on Tapanin mukaan menossa jo toinen hyvä vuosi peräkkäin. Kasvia näkee kuitenkin harvoin, retken muille osanottajille kyseessä olikin "eliksen" haku.

Niin siinä sitten kävi, että tuo "salaperäisen piilottelijan" ja "kummituskämmekän" maine kärsi hienoisen kolauksen, sillä retken aikana näimme jopa 60-70 kukkavartta! Kaiken lisäksi kävimme vain muutamassa useista (kymmenistä?) tunnetuista kasvupaikoista. Kukkavarren löytäminen vaatii kuitenkin harjaantumista.

Kirjallisuuden mukaan metsänemä on runsassammaleisten kuusimetsien laji, mutta että siihen voi törmätä muunkinlaisilla kasvupaikoilla. Hevonniemen kasvupaikoille oli tyypillistä runsas lehtipuukarike sekä haapojen ja raitojen läsnäolo. Useimmiten kasvi löytyi jyrkänteen alta, jopa jyrkänteen alimmalta portaalta.




Retken loppupuolta häiritsi reippaanpuoleinen sadekuuro, siitä huolimatta lajilistaan lisättiin mm. myyränporras, pussikämmekkä, tunturikiviyrtti ja pahtarikko (vain yksi, mutta sitäkin komeampi yksilö!).

Kurjen polvi ja nokka

Kurjelle on "pyhitetty" monen monta kasvia. Ajatellaan vaikkapa kurjenpolvia, -herneitä ja -miekkoja sekä kurjenjalkaa ja kelloa. Paljon muitakin löytyy ja miksipä ei; komealle linnulle sopii kasveja nimetäkin.



















Ojakurjenpolvi (Geranium palustre) mainitaan monessa lähteessä harvinaseksi, mutta Savonlinnan pohjoispuolella se on paikoin yleinen ja leviää jatkuvasti tienvarsia pitkin. Jos sopiva kostea niitty löytyy leviää ojakurjenpolvi mieluusti sinnekin. Laji näyttää hyötyvän keskikesän niitosta: pian niiton jälkeen tienvarret ovat täynnä syvän lilanpunaisia kukkia. Kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.

















Tutustuin ojakurjenpolveen aikoinaan hieman erikoisella tavalla: joku oli kerännyt sen koulukasvioonsa metsäkurjenpolvena ja opettaja, virheen huomattuaan liimasi kasviarkin vitriinin lasiin viitteellä: "Rauhoitettu! Älä kerää kasvioon!" Laji jäi kerralla mieleen.

















Myös Kurjennokka (Erodium cicutarium) kuuluu kurjenpolvikasveihin. Se on kuivemman ja lämpimämmän paikan kasvi kuin ojakurjenpolvi, viihtyy tien- ja pellonpientareilla sekä joutomailla. Mitenkään yleinen se ei täälläpäin ole.

Nimi johtuu hedelmystön muodosta, tosin vähän pitkä tuo kurjen nokaksi on...

Kasviretki Tammenlahteen Rantasalmella

Ahokirkiruoho

Saimme kutsun tulla katsastamaan erästä pihapiiriä ja sitä ympäröivää metsäaluetta Rantasalmella. Tiedossa oli, että alueella on reheviä lehtonotkoja ja jylhiä kallioita, joilta aukeavat komeat näkymät yli Saimaan Haukiveden.

Pihapiiriä on hoidetuu niittämällä ja niinpä siinä viihtyivät monet tutut niittylaji kuten niittyhumala Prunella vulgaris, nurmitädyke Veronica chamaedrys, päivänkakkara Leucanthemum vulgare, puna-apila Trifolium pratense, kelta-apila Trifolium aureum ja vasta kukkiaan aukova nurmikaunokki Centaurea phrygia. Rannan tuntumassa kasvoi alueella yleisenä essiintyvää siperiansinivalvattia Mulgedium sibrium.


Siperiansinivalvatti

Pihapiirin läheisessä lehtonotkelmassa ja sitä edeltävässä rinteessä kasvoi sekä ahokirkiruohoa Gymnademina conopsea sekä soikkokaksikkoa Listera ovata, jotka kaikki kukkivat komeasti. Kallioiden välissä olevalla rehevältä lehtojuotilta laskimme pieneltä alalta peräti 28 kukkivaa soikkokaksikkoa ja 11 kukatonta lehtiruusuketta! Ahokirkiruohoja siellä kasvoi kaksi kappaletta, mutta nekin komeasti kukkivina. Yhden kalliorinteen reunalla harjuhäränsilmä Hypochoeris maculata venyttli pitkää varttaan edes jotain valoa saadakseen. Muita seuralaislajeja olivat mm mustakonnannarja Actaea spicata, hiirenporras Athyrium filix-femina, isotalvikki Pyrola rotundifolia ja lehtokuusama Lonicera xylosteum.

Musta-apila ja kelta-apila

Musta-apila

Musta-apilalla Trifolium spadiceum on kolme lehdykkää niinkuin muillakin apiloilla, mutta kukinto on erikoisen värinen ja mallinen. Liereä kukinto on tuoreena keltainen kärjestään, mutta muuten tumman kiiltävän ruskea, aivan kuin se olisi jo kuihtunut tai paleltunut. Kansanomaisia nimiä kasvilla onkin mm kuiva- tai käpyapila. Levinneisyydeltään musta-apila on itäinen laji ja ns arkeofyytti eli ihmisen mukanaan tuoma lajike, joka on saapunut maahamme jo ennen 1600-lukua. Musta-apila viihtyy niityilla, heinäpelloilla, rantalaitumilla ja pientareilla. Se on kuitenkin kovasti niukentunut heinäpeltojen ja niittyjen umpeuduttua, sillä musta-apila ei kasva koskaan kovin isoksi vain jää helposti muiden heinien ja ruohojen jalkoihin.


Kelta-apila

Kelta-apila Trifolium agrarium on tänä vuonna kukkinut komeasti pitkin teiden varsia, kiitos kostean alkukesän. Kelta-apila on kaksivuotinen, kuten musta-apilakin, eli ensimmäisenä vuotenaan se tekee vain varsia ja lehtiä ja kukkii vasta seuraavana vuonna. Kelta-apilalle kelpaavat aurinkoiset ja kuivat kasvupaikat kuten rinnekedot ja niityt sekä hiekkaiset tienpientareet. Kelta-apila on löytänyt turvapaikan sieltä, mistä niin moni muukin entisten laidunketojen kasvi; teiden pientareilta. Vaikka meillä tienpientareita riittääkin, ei se yksin riitä niitty- ja ketokasvien pelastukseksi.

Kelta-apila on vielä voimissaan itäisessä Suomessa, mutta muualla maassa se on jo harvinaistunut. Kelta-apila on itäinen muinaistulokas, kuten serkkunsa musta-apilakin.

Rantaminttu ja mäkiminttu

Rantaminttu

Rantaminttu Mentha arvensis on meillä alkuperäinen luonnonkasvi järvien, jokien ja meren rannoilla, mutta sitä löytää myös niityiltä ja pihapiireistä. Se johtuu siitä, että minttua on viljelty myös rohdoskasvina, ja ne siement ovat usein vierasta alkuperää. Rantaminttu on melkein koko Suomessa yleinen kasvi, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Rantamintun tunnistaa sinisistä, lehtikiehkurassa olevista kukistaan. Kun murtaa pienen palan rantamintun lehteä ja haistaa sitä, ei voi enää erehtyä lajista, niin voimakas on mintun tuoksu lehdissä. Kukinto ei ole niinkään voimakkaasti tuoksuva. Rantaminttu kukkii heinä-elokuussa ja se on monivuotinen. Rantamintuua voi kerätä rohdokseksi ja se on suosittua ainakin teen raaka-aineena.


Rantaminttu


Mäkiminttu

Mäkimintun Satureja vulgaris tunnistaa mintuksi karvaisuutensa ja tuoksusnsa perusteella, vaikka se mintuista taitaa olla kaikkein heikoimmin tuoksuva. Mäkimintun huulikukkaiset kukat ovat yksivärisen karmiininpunaisia. Kukat ovat kaikki latvassa, eikä niin kuin rantamintulla, varren ympärillä. Mäkiminttu on kalkinsuosija eikä ole niin kulttuurisidonnainen kuin ehkä lajiparinsa ketokäenminttu Satureja acinos, vaan se kasvaa luontasilla sijoillaan lehtometsiköiden reunamilla, niityilla ja ahoilla. Mäkiminttu on kohtalaisen harvinainen ja yleisenä sitä esiintyy vain Etelä-Savossa, Lounais-Suomessa ja Ahvenenmaalla ja se puuttuu suurimmasta osasta maatamme.

Ilokseni löysin yhden mäkiminttuyksilön pihapiirini kedolta, jota olin antanut naapurin hevosten laiduntaa. Ehkä se oli kasvanut siinä aiemminkin, mutta nyt se pisti silmääni, kun se ei ollut hevosille maistunut.


Mäkiminttu

Jokivarren ihmeitä

 
Purokorento



Usein tulee mentyä ns. merta edemmäs kalaan.  Kesällä 2003 hurahdin pahemman kerran sudenkorentoihin ja näihin aikoihin lähdin etsimään komeaa purokorentoa. Laji kilpailee maamme suurimman korennon tittelistä isoukonkorennon kanssa.

Kyselin vinkkejä kokeneemmilta, kiertelin siellä ja täällä kunnes laji löytyi lähimmästä mahdollisesta paikasta, kotikyläni Kolvonjoelta. Sittemmin joen lajisto on osoittautunut monipuoliseksi, huippuna rauhoitettu kirjojokikorento! Laiskuuttani menin aina aluksi joen hitaasti virtaavalle alajuoksulle, johon pääsee autolla lähelle. Yläjuoksulla virtaus on reippaampaa eikä sinne tule ravinnekuormitusta pelloilta. Tämä näkyy heti lajiston runsastumisena. Pientä patikoimista se vain vaatii...



 
Kirjojokikorento


 Myös kasviretkikohteena Kolvonjoki on kelvollinen. Rehevien järvikorte- ja ojasorsimokasvustojen keskeltä kohoaa komeita ratamosarpioita (eräs lempikasvejani, ansaitsee oman juttunsa joskus) ja kurjenmiekkoja sekä myrkkykeisoja. Alkukesästä purolitukka on runsas.


 
Lehtovirmajuuri



 Paikallisesti varsin harvinaisia ovat rantatöyräillä paikoin kasvavat lehtovirmajuuri ja rantatädyke.



 Rantatädyke


                                                                         
   Sain Kolvonjoella opetuksen: kannattaa tutkia lähinurkat ensin, lähestyä niitä uudelta taholta ja poiketa normaaleilta kulkureiteiltä. Löydöt saattavat yllättää!

        

Kasviretki Ruokolahdelle 6.7

Tuoksumatara

Matkalla Ruokolahdelle piipahdimme Punkaharjulla sijaitsevalle lähteelle etsimään vataa Malachium aquaticum. Epäselväksi jäi kasvoiko sitä lähteen läheisellä rantavyöhykkeellä, mutta pieniä vataa muistuttavia kasvinalkuja siellä kuitenkin oli.

Varsinaisen lähteen, joka ryöppysi kirkkaana ja elinvoimaisena, reunoilla kasvoi runsaana lehtotähtimöä Stellaria nemorum, joka Etelä-Savossa on harvinainen. Harmiksemme emme tunnistaneet lähteen ympäristössä runsaana ja möyheänä kasvavia sammalia, mutta tuoksumataraa Galum odoratum kukki suhteellisen runsaana siellä täällä rehevän saniaiskasvuston ja lehtotähtimöiden seassa.

Ruokolahdelle ajaessamme ihailimme tiepenkereiden kukkarunsautta. Kissankellot Campanula rotundifolia, päivänkakkarat Leucanthemum vulgare, paikoittain runsaat häränsilmät Hypochoeris maculata, harakankellot Campanula patula ja monet sarjakukkaiset kasvit koristelivat tienreunukset silmiemme iloksi. Harmiksemme myös komealupiini Lupinus polyphyllus oli vallannut hiljaisen kantatien pientareita ja usein juuri asuintalojen pihapiirien kohdilta.

Ruokolahdelle saavuttuamme ajelimme hienon harjualueen läpi, josta avautui aina silloin tällöin näkymiä vanhaan maalaismaisemaan: idyllisiä peltoaukeita rakennuksineen ja vanhoine pihapiireineen. Tienreunuksilla oli tyypillistä harjulajistoa kuten kissankäpälää Antennaria dioica, ketoneilikkaa Dianthus deltoides ja kangasajuruohoa Thymus serpyllum. Pysäytimme auton ja jatkoimme jalan harjualueen laelle. Aikamme kuljettuamme löysimme kohteen, jonka vuoksi olimme tulleetkin: hietaneilikka Dianthus arenarius. Etelä-Savosta tunnetaan vain muutama hietaneilikan kasvupaikka ja kasvi on rauhoitettu koko maassa.

Paikalla oli myös paikoitellen runsaita kangasvuokon Anemone vernalis kasvustoja laikkuina siellä ja täällä. Nyt heinäkuun alussa ne oli helppo tunnistaa jo kaukaa muun kasvuston yli kohoavista haivenpalleroistaan.

Paikka oli kaiken kaikkiaan viarailemisen arvoinen, vaikka lajimäärä harjualueilla ei yleensä päätä huimaa. Komeat maisemat, mukava retkisää ja innokkaat kanssaihmiset tekevät retkistä kuin retkistä mukavia hengähdystaukoja muuhun kiireeseen.

Kasviharrastajien seminaari 2008

Kangasraunikki

Lounais-Suomen Ympäristökeskus isännöi vuoden 2008 Kasviharrastajien seminaaria, joka pidettiin 28. -29.6. Yhdistyksen jäseniä seminaariin osallistui seitsemän. Aloitimme keto- ja harjulajeilla, joista ensimmäisisä oli alueellisesti uhanalinen vuorimunkki Jasione montana. Seuraavaksi näimme komeasti kuukkivan kangasraunikki Gypsophila fastigiata kasvuston ja vähän matkan päässä edellisestä hienosti tuoksuvan ja parhaimmassa kukinnossaan olleen hietaneilikka Dianthus arenarius populaation.


Hietaneilikka

Kun bussilastillinen ihmisiä kyykkii ja pyllistelee tienvarressa kuka missäkin, on se ulkopuolisista ohikulkijoista varmaankin kummallinen näky. Kasveista kiinnostuneista harrastajista ja ammattilaisista se on ihan normaalia ja he ovat tottuneet kyselijöihin ja pitkiin katseisiin.



Serpentiiniraunioinen Asplenium adulterinum on hyvin harvinainen ultraemäksisten kallioiden asukas. Sen erottaa tummaraunioisesta Asplenium trichomanes kärjestään muutaman sentin mittaisen vihreän ruodin avulla. Muutoin ruoti on tummanruskea.


Serpentiiniraunioinen

Pääsimme näkemään alkuperäisten löytäjiensä johdolla äärimmäisen uhanlaista punavalkkua Cephalanthera rubra. Samoilla paikoilla kasvoi myös runsaasti soikkokaksikkoa Listera ovata sekä hirssisaraa Carex rubra. Kohteessa oli myös ahokirkiruohoa Gymnademia conopsea ja muutama kalkkimaariankämmekkä Dactylorhiza fuchsii.


Punavalkku

Seuraavn päivän kohteita oli mm tatarvita Potamogeton polygonifolius ja miekkavihvilä Juncus ensifolius. Hienon ja monilajisen niittykohteen lajistoon kuuluivat mm ketotuulenlento Logfia arvensis, rohtorasri Anchusa officinalis, kyläneidonkieli Echium vulgare, mäkikaura Helictrotrichon pubescens ja sikoangervo Filipendula vulgaris vain muutamia mainitakseni.


Tummatulikukka Verbascum nigrum

Vierailimme myös pienellä kalliokedolla aivan Turun keskustan tuntumassa, josta löytyi mm kalliokäärmeenpistoyrttiä Vincetoxium hirundinaria, kevätsaraa Carex glacialis, ahdekauraa Avena pratensis sekä liuskaraunioista Asplenium septentrionale.

Lopuksi katselimme Turun keskustan uudistulokkaita, joita helpoiten löytyy yleensä joutomailta ja tienpieluksilta. Niistä voisi mainita mm pystyhanhikin Potentilla recta ja meksikonhierakan Rumex triangulivalvis.

Jack-goes-sleep-at-noon

Pukinparta

Pukinparta (Tragopogon pratensis) on Etelä-Suomessa yleinen kookas sikurikasvi, joka esiintyy kuivahkoilla paikoilla, Etelä-Savossa tyypillisesti tienvarsilla. Laji näyttäisi olevan leviämässä ripeästi.
 
 Pukinparran erikoisuus on sen kukinta: kookkaat keltaiset kukat ovat auki vain aamupäivisin, jo yhdentoista kieppeillä ne alkavat painua kiinni. Tämä ominaisuus on innoittanut engelsmannin antamaan lajille otsikon mukaisen nimen.




  Olen pohtinut, mitä hyötyä kasville voisi olla tälläisestä sopeutumasta, mutta en ole keksinyt. Esim. pölyttäjiä on iltapäivisin liikkeellä varmasti aamupäivää enemmän. Kukan rakenne muistuttaa muita sikurikasveja, joten tuskin on kysymys erikoistumisesta tiettyyn pölyttäjälajiinkaan.