Rokansaari

 Olen liikkunut Saimaalla niin vähän, että se on synti. Niinpä, kun heinäkuussa tuli tilaisuus lähteä mukaan kirkkoveneporukkaan Lietvedelle lähdin ihmeemmin epäröimättä mukaan.

   Porukassa oli kokeneita, mm. Laatokan suotuihin osallistuneita konkareita. Mitään moposulkeisia ei noviisin kuitenkaan tarvinnut käydä läpi, itse asiassa sain ylennyksen (?) kippariksi jo toisena päivänä.

 

Kirkkovene oli sporttimallia

Äkkinäiselle rytmissä soutaminen vaati aluksi keskittymistä, jos unohtui ihailemaan maisemia tai tiirailemaan lintuja, kolhi seuraavalla vedolla edellä istuvan selkää tai vähintään airoja (sori Maija).

 

Ja sit mentiin

 Leiripaikkamme oli Lietveden Rokansaari, joka osoittautui suosituksi retkikohteeksi. Samalla hiekkarannalla yöpyi kolmattakymmentä melojaa ja ympäri saarta useita venekuntia. Tilaa kuitenkin riitti kaikille. Yllättäen saaresta löytyi pubikin, Mallun kuppila

Auringonlaskua Lietvedellä kelpasi ihailla

 Hiekkarantoja saaressa on kilometrikaupalla ja ainakin Lietveden puoleinen ranta on "lapsiystävällinen", hiekkapohjainen ja matala.

Rokansaaren rantametsää, kenttäkerroksen valtavarpu variksenmarja

.

Rokansaaren erikoisuus ovat kirkasvetiset sisälammet

Yövilkka

 Omat retkeilytavat ovat niin piintyneitä, että uudessa porukassa tuntee itsensä oudoksi pitemmän aikaa. Toisen päivän aamuna olin valmistautunut tutkimaan itse saarta, onhan se yksi Saimaan hienoimmista. Yllätyin aika lailla, kun lähdettiinkin soutamaan. Käynti Liehtalanniemen talomuseossa oli toki mielenkintoinen ja tälle reissulle mahtui se pubikäyntikin.
 Toiseeen tapaan viettää kesää sai tuntumaa heti lähdössä, sillä veneeenlaskupaikka sijaitsi vilkaalla karavaanialueella. Siellä porukka istuskeli asuntovaunujensa kupeella kuin sillit suolassa. Ei sovi minulle, mutta asiaan vihkiytyneet näyttivät viihtyvän.