Kaakkoisen ilmavirtauksen mukana on viimevuotiseen tapaan tullut runsaasti sinappiperhosia, sain peltotieltä muutamista kuvankin.
Sinappiperhosen käyttäytymisessä kiinnitti huomiota levoton lentely, kukalta noustuaan perhonen ei millään tahtinut löytää uutta istuinpaikkaa vaan pyöri ympäriinsä pitkän aikaa. Ero lanttuperhoseen on niin selvä, että piirrettä voisi käyttää jopa tunnistamiseen.
Tämä blogi tulee käsittelemään itäsuomalaisia tapahtumia ja uutisia pääasiassa luontoharrastajan näkökulmasta. Blogiin on tarkoitus kerätä neljä-kuusi kirjoittajaa, joiden harrastukset tai työ liittyvät luontoon tai luonnonsuojeluun. Jokainen kirjoittaja voi halutessaan kommentoida muutakin maailman menoa tai vaikkapa omia asioitaan, mutta tekstien pääpaino tullaan pitämään luonnossa ja siihen liittyvissä asioissa. Sitä mukaa kun kirjoittajia löydetään, heidät myös esitellään sivulla lyhyesti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhoset. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. elokuuta 2011
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Vanhoja ja nuoria

Nokkosperhosia tuntuisi olevan enemmän kuin moneen vuoteen ja se aiemmin ennusteltu kolmas sukupolvikin on tuloillaan: Nokkospuskassa retkeili jo joukko alle sentin pituisia toukkia.

Vuoden tauon jälkeen tuulihaukat ovat palanneet pesimään Makkolan Raatesuolle. Peltoaukealla on kolme pöntön paikaksi sopivaa latoa, joista yksi on ollut asuttu vuosikausia. Talvella 2010 lato uhkasi kuitenkin sortua ja pönkityksen takia harjan alla ollut pönttö jouduttiin ottamaan pois. Jostain syystä muut pöntöt eivät viime vuonna haukoille kelvanneet ja pesintä jäi väliin.
![]() |
Pöntössä alkaa olla täyttä. |
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Aikaisia hyönteishavaintoja
Näin tänään 2.7. kesän ensimmäisen keisarinviitan. Myös muita isoja hopeatäpliä, ainakin orvokkihopeatäpliä oli jo useita lennossa. Nokkosperhosen syyssukupolvi (vai voiko sellaisesta enää puhua) oli lennossa jo juhannuksena. Niistä tuskin on enää talvehtijoiksi, tosin kolmas sukupolvi ehtii vielä hyvin aikuistua.
Pari haapaperhoskoirastakin näkyi kesäkuun puolella, ritareja aivan kuun alussa.
Yhtä lailla aikaisessa ovat sudenkorennot. Paikallinen harvinaisuutemme, sorjahukankorento on tänä vuonna kuoriutunut jo touko- kesäkuun vaihteessa. Kävin pelipaikoilla Louhen Suurijoella 12.6. jolloin paikalla lenteli jo sukukypsiä koiraita, näinpä parittelevan parin ja yhden naaraankin. Normaalivuosina sorjahukat kuoriutuvat juuri kesäkuun 10.-12. päivän tienoilla. Samalla reissulla näin munivan karvaukonkorennon ja runsaasti neidon- ja immenkorentoja.
Juhannuksena, jolloin sorjahukankorentojen parittelukausi on yleensä kiihkeimmillään, näkyi joella enää muutamia koiraita.
![]() |
Keisarinviitta (Argynnis paphia) ruusuruohon kukalla |
Pari haapaperhoskoirastakin näkyi kesäkuun puolella, ritareja aivan kuun alussa.
Yhtä lailla aikaisessa ovat sudenkorennot. Paikallinen harvinaisuutemme, sorjahukankorento on tänä vuonna kuoriutunut jo touko- kesäkuun vaihteessa. Kävin pelipaikoilla Louhen Suurijoella 12.6. jolloin paikalla lenteli jo sukukypsiä koiraita, näinpä parittelevan parin ja yhden naaraankin. Normaalivuosina sorjahukat kuoriutuvat juuri kesäkuun 10.-12. päivän tienoilla. Samalla reissulla näin munivan karvaukonkorennon ja runsaasti neidon- ja immenkorentoja.
![]() | ||||
Nuori sorjahukankorento (Libellula fulva) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)