torstai 14. kesäkuuta 2012

Mattila

Mattilan päärakennus

 Viime talven ehdottomiin ihmeisiin kuului yli 200 hehtaarin suuruinen METSO-suojelualue Heinäveden Vihtarissa. Tilan omistaja, kotitilallaan yksin elellyt  lähes 90-vuotias Ilmari Räsänen suojeli komean palan itäsuomalaista metsämaata. Vanhoista jäsenlistoista ilmenee, että hän oli liittynyt Heinäveden Luonnonystäviin jo 1987.

Mattila Karttapaikassa

Kiiskilammen rantametsää

  Keväällä sain puhelun Heinävedeltä: Ilmari oli kuollut. Koska hänellä ei ollut lähiomaisia, oli hän testamentissaan määrännyt koko omaisuutensa perustettavalle säätiölle. Säätiötä tulisi hallinnoimaan Suomen Luonnonsuojeluliitto.

 Kävin tutustumassa tilaan toukokuun lopulla. Koska testamentin ehtoihin sisältyy rakennusten hoitovelvoite, arvioin erityisesti niitä, tosin vain päälisin puolin, avaimiahan minulla ei ollut.

Päärakennus vaikuttaa hyväkuntoiselta, ainakin tiilikatto on ehjä ja rakennus on hyvässä maalissa. Pihan puolelle on rakennettu matalampi siipi, jossa on pesuhuone ja ilmeisesti sauna, näistä en ulkoa käsin voinut sanoa muuta, kuin että hieman arveluttaa.


 Ulkorakennukset, joita on useita, kaipaavat maalia, mutta muuten suurin osa näytti olevan ok. Keskellä pihaa on outo kumpare, jonka sisällä on täyttöputkista päätellen öljysäiliö. Siivoustalkootkin olisivat tarpeen.


Pihan ympärillä on muutama hehtaari peltoa, tai ehkä pikemminkin niittyä, joten perinnemaiseman hoitoakin löytyy. Pihan pielessä lauloi viitakerttunen.




 Mutta sitten ne metsät. Pysäköin tilan tiehaaraan ja lähdin kohti lähintä polunpäätä, kun heti tien alapuolella lauloi pikkusieppo ja vähän matkan päässä toinen! Myöhemmin kuulin vielä kolmannenkin. Lintuja tuntevalle tämä kertoo metsästä jo paljon. Erikoista oli, että muutaman kilometrin matkalla ei tikoista tullut havaintoja.


 Kokonaan tilan sisään jäävä muutaman hehtaarin laajuinen Kiiskilampi on majavien ja sudenkorentojen valtakuntaa. Isolampikorentoja oli lennossa jo aivan tuhottomasti ja niin vanhempaa kuin tuorettakin lahopuuta majavien jäljiltä monessa kerroksessa.


 Löysin muutamia kuvioita, jotka oli avohakattu ehkä parikymmentä vuotta sitten, jonka jälkeen ne olivat ilmeisesti taimettuneet luontaisesti (tai sitten istutus oli epäonnistunut). Ehkä tämän vuoksi METSO-korvaus oli ollut pienempi kuin oletin. Kuvioilla kasvoi tiheää nuorta lehtimetsää.


Pari joskus viljelyssä ollutta kuviota erottui muusta metsästä lehtipuuvaltaisina. Nämä, samoinkuin edelliset nuoret lehtimetsät lisäävät monimuotoisuutta ja esimerkiksi lehtipuun jatkumo on niiden kautta turvattu pitkäksi aikaa. Varsinkin haavan osalta tämä on ongelma monella vanhan metsän kohteella.


 METSO-päätöksen mukaan tilalla on yli 100-vuotiaita metsäkuvioita, lyhyellä lenkilläni (jalkavaivaa) en vielä ehtinyt kiertää kuin kolmanneksen tilasta ja senkin pintapuolisesti.

2 kommenttia:

  1. On hieno paikka! Heti tekee metsäläisen mieli tuonne ihmeitä pällistelemään.

    VastaaPoista
  2. Katsoppa lisää: www.pirteapassi.fi

    VastaaPoista