maanantai 24. lokakuuta 2011

Ohitustie

Savonlinnan seudun pitkäaikaisin kiistakysymys, ohitustien rakentaminen, ratkesi lopullisesti viime vuonna rakentamisen kannattajien eduksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka vanha ympäristövaikutusten arviointi koskikin nelikaistaista tietä, kyseessä oli edelleen sama hanke, joten uutta ei tarvita.
 Joka tapauksessa vuosikymmeniä jatkunut kiistely on nyt ohi (tai ainakin pitäisi olla) ja siihen on kaikkien tyytyminen. Tämä on saavutus sinänsä.

 Lisäksi on helppo uskoa siihen, että kaupungin keskeiset liikennejärjestelyt on nyt tehty ja niillä mennään täältä ikuisuuteen. Hyvä niin.

Tässä lokakuista kuvasatoa tietyömaalta.

Hevonpäänlahden poikki kulkevaan pengertiehen tulee rautatie- ja maantieliikennesillat. Penger on kuusi metriä korkea. Uhkaako kaupunkia Haapavedeltä nouseva tsunami? 

Koululahden seisakkeen kohdalle tulee tasanne, josta johtavat portaat veteen


Piispanmäen ja Verkkosaaren kohdalla tienpohja on jo melko valmis

Aseman takaa Jukolansaloon johtava vanha radanpohja säilyy keyen liikenteen väylänä.

Talvisalon pohjoisreunasta tie leikkaa kohtuullisen ison viipaleen.
Toisaalta maisemat Haapavedelle ovat komeat.

Veturitallien kohdalla on käynnissä niin uuden radanpohjan tasaus kuin vanhojen
 raiteiden purkukin.

Monet ratkaisut vaikuttavat tarpeettoman järeiltä, miksi esimerkiksi Hevonpäänlahden pengerrys on niin korkea? Koska lahti oli ainakin jossain vaiheessa tarkoitus täyttää kokonaan, tuntuvat rakenteilla olevat sillat tarpeettomlta.

Sain juuri käyttöni tiesuunnitelman alkuperäisen YVA-arvioinnin vuodelta 1993 ja sitä selailtuani ensimmäinen reaktio oli kauhistuksen sekainen helpotus. Nelikaistainen tie, jossa viisi eritasoliittymää (Mertala-Miekkoniemi-Savontie-Laitaatsilta-Kellarpelto), linjaus Talvisalon pohjoisosan läpi, hurjat kallioleikkaukset jne. Alla olevista kartoista saanee jonkunlaista kuvaa suunnitelman massiivisuudesta. Eli ehkä tässä päästiin sittenkin vähällä.

Mertala

Laitaatsilta

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hiidenportti



  Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Sotkamon kunnassa Kainuussa.
Samantapaisia, jopa samannimisiä paikkoja on Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla useita. Kansallispuiston rotkolaakso on kuitenkin suurin ja kaunein.
Tässä kuvasatoa syyskuun lopulla puistoon tehdyltä retkeltä. 



Puisto on saanut nimensä rotkolaaksosta, joka on syntynyt maankuoren ruhjeeseen jääkauden lopulla

Rorkon pohjalla virtaa Porttijoki välillä pieniksi lammiksi tyyntyen

Kävijöiden liikkumista helpottavia rakenteita on tehty paljon.

Voimakas virtaus on huuhtonut irtaimen aineksen pois.

Tuulirokkojäkälä (Ophioparma ventosa) viihtyy rotkon reunalla

Australiankelpie Boy

Elina ja Päivi

Tarja

Iso-Timo

Ruokatauko Kitulanlammella

Vielä viime vilkaisu syysväreissä komeilevaan laaksoon.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Suoretki Ruokolahdella


Eteläkarjalaiset järjestivät 17.9. retken Ruokolahden Suursuolle. Tässä kuvasatoa retkeltä.

Retken löytöihin kuului matsutake eli männyntuoksuvalmuska


Suursuo on ihmeen kaupalla säilynyt lähes koskemattomana



Iso porukka jättää jälkensä maastoon

Retken vetäjänä Etelä-Karjalan ls-piirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen


Ihmettelemistä riitti

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Vieraslajit- pelkkä riesako?

 Kun puhutaan vieraslajeista, ajatellaan useimmiten kurttulehtiruusun, lupiinin tai vaikkapa jättipalsamin valtaamia alueista ja niistä koituvaa riesaa. Moni muistaa minkin tai supikoiran linnupesien tuhoajina.
 Tämä on totta, mutta vain yksi puoli asiaa: onko yhtään vilja- tai puutarhakasvia, joka olisi alkuperäinen kotimainen luonnonkasvi? Eipä taida olla.

 Osa tulokkaista on niin vakiintuneita, että niitä ei edes mielletä tulokkaiksi. Näihin kuuluvat vaikkapa päivänkakkara ja ketoneilikka sekä kaikkien puutarhurien ystävä, vuohenputki.

Ei näytä hyvältä, jättipalsami on vallanut joka paikan!




Ongelma syntyykin silloin, kun koriste- tai hyötykasviksi tuotu laji viihtyy odotettua paremmin ja valtaa elintilaa alkuperäisiksi koetuilta lajeilta. Vesikko esimerkiksi lienee kuollut Suomesta sukupuuttoon, yhtenä selvänä syynä minkin ylivoima kilpailijana.

 Vieraslajeihin kiinnitetään onneksi yhä suurempaa huomiota, esimerkiksi tiistain 20.9. Helsingin Sanomat käsittelee vieraslajien leviämistä Helsingissä listaten tutumpien jatkoksi isosorsimon ja minulle tuntemattoman pajuasterin.
Isosorsimo valtaa kosteita rantoja tehokkaasti

 Järvi-Suomea ajatellen on vesiruton leviäminen huolestuttavaa. Lajin hävittäminen vesistöstä, johon se on päässyt on lähes mahdotonta, pienikin kasvinosa riittää lisääntymiseen. Vesirutto muodostaa tiheitä yhtenäisiä kasvustoja, jotka syrjäyttävät muun vesikasvillisuuden.

Vesirutto

Parikkalan Siikalahdella vesirutto on syrjäyttämässä harvinaista sahalehteä, ja tällä kehityksellä on vielä vaikutusta muuhunkin lajistoon: uhanalaisen viherukonkorennon toukat ovat riippuvaisia sahalehtikasvustoista, jostain syystä laji munii vain niihin. Havainnot viittaavat jo viherukonkorennon vähenemiseen Siikalahdella.


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Paluu töihin

 Kahden kuukauden lomautus alkoi käydä voimille ja elokuu meni lähinnä joutavassa hiimailussa sekä punaviinin parissa. Onneksi jaksoin kuitenkin kuntoilla, joten hyvin alkanut painonpudotus ei tyssännyt, tosin eipä ihmeemmin edistynytkään.




 Olen nyt julistanut tipattoman syyskuun ja kuluneet neljä päivää ovat olleet menestys! Blogia pyritään tästä lähtien päivittämään vähintään kerran viikossa.