Vieraslajit- pelkkä riesako?

 Kun puhutaan vieraslajeista, ajatellaan useimmiten kurttulehtiruusun, lupiinin tai vaikkapa jättipalsamin valtaamia alueista ja niistä koituvaa riesaa. Moni muistaa minkin tai supikoiran linnupesien tuhoajina.
 Tämä on totta, mutta vain yksi puoli asiaa: onko yhtään vilja- tai puutarhakasvia, joka olisi alkuperäinen kotimainen luonnonkasvi? Eipä taida olla.

 Osa tulokkaista on niin vakiintuneita, että niitä ei edes mielletä tulokkaiksi. Näihin kuuluvat vaikkapa päivänkakkara ja ketoneilikka sekä kaikkien puutarhurien ystävä, vuohenputki.

Ei näytä hyvältä, jättipalsami on vallanut joka paikan!

Ongelma syntyykin silloin, kun koriste- tai hyötykasviksi tuotu laji viihtyy odotettua paremmin ja valtaa elintilaa alkuperäisiksi koetuilta lajeilta. Vesikko esimerkiksi lienee kuollut Suomesta sukupuuttoon, yhtenä selvänä syynä minkin ylivoima kilpailijana.

 Vieraslajeihin kiinnitetään onneksi yhä suurempaa huomiota, esimerkiksi tiistain 20.9. Helsingin Sanomat käsittelee vieraslajien leviämistä Helsingissä listaten tutumpien jatkoksi isosorsimon ja minulle tuntemattoman pajuasterin.

Isosorsimo valtaa kosteita rantoja tehokkaasti

 Järvi-Suomea ajatellen on vesiruton leviäminen huolestuttavaa. Lajin hävittäminen vesistöstä, johon se on päässyt on lähes mahdotonta, pienikin kasvinosa riittää lisääntymiseen. Vesirutto muodostaa tiheitä yhtenäisiä kasvustoja, jotka syrjäyttävät muun vesikasvillisuuden.

Vesirutto

Parikkalan Siikalahdella vesirutto on syrjäyttämässä harvinaista sahalehteä, ja tällä kehityksellä on vielä vaikutusta muuhunkin lajistoon: uhanalaisen viherukonkorennon toukat ovat riippuvaisia sahalehtikasvustoista, jostain syystä laji munii vain niihin. Havainnot viittaavat jo viherukonkorennon vähenemiseen Siikalahdella.

Paluu töihin

 Kahden kuukauden lomautus alkoi käydä voimille ja elokuu meni lähinnä joutavassa hiimailussa sekä punaviinin parissa. Onneksi jaksoin kuitenkin kuntoilla, joten hyvin alkanut painonpudotus ei tyssännyt, tosin eipä ihmeemmin edistynytkään.

 Olen nyt julistanut tipattoman syyskuun ja kuluneet neljä päivää ovat olleet menestys! Blogia pyritään tästä lähtien päivittämään vähintään kerran viikossa.

Palokärpänen (Larphia gibbosa)

Palokärpäset  ovat kookkaita, kaksisiipisiin (Diptera) kuuluvia petokärpäsiä. Tämän kaverin tapasin tänään lenkillä. Käsittääkseni lajin suomenkielinen nimi on kyrmypalokärpänen, mutta tässä vaiheessa odottelen vielä varmistusta viisaammilta.

 Lisäsin toisen kuvan samasta lajista, tämä on vanhempi, mutta sormeen verrattuna koko käy paremmin ilmi.

Varmistus tuli, lajimääritys on oikein.

Rokansaari

 Olen liikkunut Saimaalla niin vähän, että se on synti. Niinpä, kun heinäkuussa tuli tilaisuus lähteä mukaan kirkkoveneporukkaan Lietvedelle lähdin ihmeemmin epäröimättä mukaan.

   Porukassa oli kokeneita, mm. Laatokan suotuihin osallistuneita konkareita. Mitään moposulkeisia ei noviisin kuitenkaan tarvinnut käydä läpi, itse asiassa sain ylennyksen (?) kippariksi jo toisena päivänä.

 

Kirkkovene oli sporttimallia

Äkkinäiselle rytmissä soutaminen vaati aluksi keskittymistä, jos unohtui ihailemaan maisemia tai tiirailemaan lintuja, kolhi seuraavalla vedolla edellä istuvan selkää tai vähintään airoja (sori Maija).

 

Ja sit mentiin

 Leiripaikkamme oli Lietveden Rokansaari, joka osoittautui suosituksi retkikohteeksi. Samalla hiekkarannalla yöpyi kolmattakymmentä melojaa ja ympäri saarta useita venekuntia. Tilaa kuitenkin riitti kaikille. Yllättäen saaresta löytyi pubikin, Mallun kuppila

Auringonlaskua Lietvedellä kelpasi ihailla

 Hiekkarantoja saaressa on kilometrikaupalla ja ainakin Lietveden puoleinen ranta on "lapsiystävällinen", hiekkapohjainen ja matala.

Rokansaaren rantametsää, kenttäkerroksen valtavarpu variksenmarja

.

Rokansaaren erikoisuus ovat kirkasvetiset sisälammet

Yövilkka

 Omat retkeilytavat ovat niin piintyneitä, että uudessa porukassa tuntee itsensä oudoksi pitemmän aikaa. Toisen päivän aamuna olin valmistautunut tutkimaan itse saarta, onhan se yksi Saimaan hienoimmista. Yllätyin aika lailla, kun lähdettiinkin soutamaan. Käynti Liehtalanniemen talomuseossa oli toki mielenkintoinen ja tälle reissulle mahtui se pubikäyntikin.
 Toiseeen tapaan viettää kesää sai tuntumaa heti lähdössä, sillä veneeenlaskupaikka sijaitsi vilkaalla karavaanialueella. Siellä porukka istuskeli asuntovaunujensa kupeella kuin sillit suolassa. Ei sovi minulle, mutta asiaan vihkiytyneet näyttivät viihtyvän.

Sinappiperhosia

Kaakkoisen ilmavirtauksen mukana on viimevuotiseen tapaan tullut runsaasti sinappiperhosia, sain peltotieltä muutamista kuvankin.

 Sinappiperhosen käyttäytymisessä kiinnitti huomiota levoton lentely, kukalta noustuaan perhonen ei millään tahtinut löytää uutta istuinpaikkaa vaan pyöri ympäriinsä pitkän aikaa. Ero lanttuperhoseen on niin selvä, että piirrettä voisi käyttää jopa tunnistamiseen.