Mattila

Mattilan päärakennus

 Viime talven ehdottomiin ihmeisiin kuului yli 200 hehtaarin suuruinen METSO-suojelualue Heinäveden Vihtarissa. Tilan omistaja, kotitilallaan yksin elellyt  lähes 90-vuotias Ilmari Räsänen suojeli komean palan itäsuomalaista metsämaata. Vanhoista jäsenlistoista ilmenee, että hän oli liittynyt Heinäveden Luonnonystäviin jo 1987.

Mattila Karttapaikassa

Kiiskilammen rantametsää

  Keväällä sain puhelun Heinävedeltä: Ilmari oli kuollut. Koska hänellä ei ollut lähiomaisia, oli hän testamentissaan määrännyt koko omaisuutensa perustettavalle säätiölle. Säätiötä tulisi hallinnoimaan Suomen Luonnonsuojeluliitto.

 Kävin tutustumassa tilaan toukokuun lopulla. Koska testamentin ehtoihin sisältyy rakennusten hoitovelvoite, arvioin erityisesti niitä, tosin vain päälisin puolin, avaimiahan minulla ei ollut.

Päärakennus vaikuttaa hyväkuntoiselta, ainakin tiilikatto on ehjä ja rakennus on hyvässä maalissa. Pihan puolelle on rakennettu matalampi siipi, jossa on pesuhuone ja ilmeisesti sauna, näistä en ulkoa käsin voinut sanoa muuta, kuin että hieman arveluttaa.

 Ulkorakennukset, joita on useita, kaipaavat maalia, mutta muuten suurin osa näytti olevan ok. Keskellä pihaa on outo kumpare, jonka sisällä on täyttöputkista päätellen öljysäiliö. Siivoustalkootkin olisivat tarpeen.

Pihan ympärillä on muutama hehtaari peltoa, tai ehkä pikemminkin niittyä, joten perinnemaiseman hoitoakin löytyy. Pihan pielessä lauloi viitakerttunen.

 Mutta sitten ne metsät. Pysäköin tilan tiehaaraan ja lähdin kohti lähintä polunpäätä, kun heti tien alapuolella lauloi pikkusieppo ja vähän matkan päässä toinen! Myöhemmin kuulin vielä kolmannenkin. Lintuja tuntevalle tämä kertoo metsästä jo paljon. Erikoista oli, että muutaman kilometrin matkalla ei tikoista tullut havaintoja.

 Kokonaan tilan sisään jäävä muutaman hehtaarin laajuinen Kiiskilampi on majavien ja sudenkorentojen valtakuntaa. Isolampikorentoja oli lennossa jo aivan tuhottomasti ja niin vanhempaa kuin tuorettakin lahopuuta majavien jäljiltä monessa kerroksessa.

 Löysin muutamia kuvioita, jotka oli avohakattu ehkä parikymmentä vuotta sitten, jonka jälkeen ne olivat ilmeisesti taimettuneet luontaisesti (tai sitten istutus oli epäonnistunut). Ehkä tämän vuoksi METSO-korvaus oli ollut pienempi kuin oletin. Kuvioilla kasvoi tiheää nuorta lehtimetsää.

Pari joskus viljelyssä ollutta kuviota erottui muusta metsästä lehtipuuvaltaisina. Nämä, samoinkuin edelliset nuoret lehtimetsät lisäävät monimuotoisuutta ja esimerkiksi lehtipuun jatkumo on niiden kautta turvattu pitkäksi aikaa. Varsinkin haavan osalta tämä on ongelma monella vanhan metsän kohteella.

 METSO-päätöksen mukaan tilalla on yli 100-vuotiaita metsäkuvioita, lyhyellä lenkilläni (jalkavaivaa) en vielä ehtinyt kiertää kuin kolmanneksen tilasta ja senkin pintapuolisesti.

Ohitustie

Savonlinnan seudun pitkäaikaisin kiistakysymys, ohitustien rakentaminen, ratkesi lopullisesti viime vuonna rakentamisen kannattajien eduksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka vanha ympäristövaikutusten arviointi koskikin nelikaistaista tietä, kyseessä oli edelleen sama hanke, joten uutta ei tarvita.
 Joka tapauksessa vuosikymmeniä jatkunut kiistely on nyt ohi (tai ainakin pitäisi olla) ja siihen on kaikkien tyytyminen. Tämä on saavutus sinänsä.

 Lisäksi on helppo uskoa siihen, että kaupungin keskeiset liikennejärjestelyt on nyt tehty ja niillä mennään täältä ikuisuuteen. Hyvä niin.

Tässä lokakuista kuvasatoa tietyömaalta.

Hevonpäänlahden poikki kulkevaan pengertiehen tulee rautatie- ja maantieliikennesillat. Penger on kuusi metriä korkea. Uhkaako kaupunkia Haapavedeltä nouseva tsunami? 

Koululahden seisakkeen kohdalle tulee tasanne, josta johtavat portaat veteen

Piispanmäen ja Verkkosaaren kohdalla tienpohja on jo melko valmis

Aseman takaa Jukolansaloon johtava vanha radanpohja säilyy keyen liikenteen väylänä.

Talvisalon pohjoisreunasta tie leikkaa kohtuullisen ison viipaleen.
Toisaalta maisemat Haapavedelle ovat komeat.

Veturitallien kohdalla on käynnissä niin uuden radanpohjan tasaus kuin vanhojen
 raiteiden purkukin.

Monet ratkaisut vaikuttavat tarpeettoman järeiltä, miksi esimerkiksi Hevonpäänlahden pengerrys on niin korkea? Koska lahti oli ainakin jossain vaiheessa tarkoitus täyttää kokonaan, tuntuvat rakenteilla olevat sillat tarpeettomlta.

Sain juuri käyttöni tiesuunnitelman alkuperäisen YVA-arvioinnin vuodelta 1993 ja sitä selailtuani ensimmäinen reaktio oli kauhistuksen sekainen helpotus. Nelikaistainen tie, jossa viisi eritasoliittymää (Mertala-Miekkoniemi-Savontie-Laitaatsilta-Kellarpelto), linjaus Talvisalon pohjoisosan läpi, hurjat kallioleikkaukset jne. Alla olevista kartoista saanee jonkunlaista kuvaa suunnitelman massiivisuudesta. Eli ehkä tässä päästiin sittenkin vähällä.

Mertala

Laitaatsilta

Hiidenportti

  Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Sotkamon kunnassa Kainuussa.

Samantapaisia, jopa samannimisiä paikkoja on Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla useita. Kansallispuiston rotkolaakso on kuitenkin suurin ja kaunein.

Tässä kuvasatoa syyskuun lopulla puistoon tehdyltä retkeltä. 

Puisto on saanut nimensä rotkolaaksosta, joka on syntynyt maankuoren ruhjeeseen jääkauden lopulla

Rorkon pohjalla virtaa Porttijoki välillä pieniksi lammiksi tyyntyen

Kävijöiden liikkumista helpottavia rakenteita on tehty paljon.

Voimakas virtaus on huuhtonut irtaimen aineksen pois.

Tuulirokkojäkälä (Ophioparma ventosa) viihtyy rotkon reunalla

Australiankelpie Boy

Elina ja Päivi

Tarja

Iso-Timo

Ruokatauko Kitulanlammella

Vielä viime vilkaisu syysväreissä komeilevaan laaksoon.

Suoretki Ruokolahdella

Eteläkarjalaiset järjestivät 17.9. retken Ruokolahden Suursuolle. Tässä kuvasatoa retkeltä.

Retken löytöihin kuului matsutake eli männyntuoksuvalmuska

Suursuo on ihmeen kaupalla säilynyt lähes koskemattomana

Iso porukka jättää jälkensä maastoon

Retken vetäjänä Etelä-Karjalan ls-piirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen

Ihmettelemistä riitti

Vieraslajit- pelkkä riesako?

 Kun puhutaan vieraslajeista, ajatellaan useimmiten kurttulehtiruusun, lupiinin tai vaikkapa jättipalsamin valtaamia alueista ja niistä koituvaa riesaa. Moni muistaa minkin tai supikoiran linnupesien tuhoajina.
 Tämä on totta, mutta vain yksi puoli asiaa: onko yhtään vilja- tai puutarhakasvia, joka olisi alkuperäinen kotimainen luonnonkasvi? Eipä taida olla.

 Osa tulokkaista on niin vakiintuneita, että niitä ei edes mielletä tulokkaiksi. Näihin kuuluvat vaikkapa päivänkakkara ja ketoneilikka sekä kaikkien puutarhurien ystävä, vuohenputki.

Ei näytä hyvältä, jättipalsami on vallanut joka paikan!

Ongelma syntyykin silloin, kun koriste- tai hyötykasviksi tuotu laji viihtyy odotettua paremmin ja valtaa elintilaa alkuperäisiksi koetuilta lajeilta. Vesikko esimerkiksi lienee kuollut Suomesta sukupuuttoon, yhtenä selvänä syynä minkin ylivoima kilpailijana.

 Vieraslajeihin kiinnitetään onneksi yhä suurempaa huomiota, esimerkiksi tiistain 20.9. Helsingin Sanomat käsittelee vieraslajien leviämistä Helsingissä listaten tutumpien jatkoksi isosorsimon ja minulle tuntemattoman pajuasterin.

Isosorsimo valtaa kosteita rantoja tehokkaasti

 Järvi-Suomea ajatellen on vesiruton leviäminen huolestuttavaa. Lajin hävittäminen vesistöstä, johon se on päässyt on lähes mahdotonta, pienikin kasvinosa riittää lisääntymiseen. Vesirutto muodostaa tiheitä yhtenäisiä kasvustoja, jotka syrjäyttävät muun vesikasvillisuuden.

Vesirutto

Parikkalan Siikalahdella vesirutto on syrjäyttämässä harvinaista sahalehteä, ja tällä kehityksellä on vielä vaikutusta muuhunkin lajistoon: uhanalaisen viherukonkorennon toukat ovat riippuvaisia sahalehtikasvustoista, jostain syystä laji munii vain niihin. Havainnot viittaavat jo viherukonkorennon vähenemiseen Siikalahdella.

Paluu töihin

 Kahden kuukauden lomautus alkoi käydä voimille ja elokuu meni lähinnä joutavassa hiimailussa sekä punaviinin parissa. Onneksi jaksoin kuitenkin kuntoilla, joten hyvin alkanut painonpudotus ei tyssännyt, tosin eipä ihmeemmin edistynytkään.

 Olen nyt julistanut tipattoman syyskuun ja kuluneet neljä päivää ovat olleet menestys! Blogia pyritään tästä lähtien päivittämään vähintään kerran viikossa.

Palokärpänen (Larphia gibbosa)

Palokärpäset  ovat kookkaita, kaksisiipisiin (Diptera) kuuluvia petokärpäsiä. Tämän kaverin tapasin tänään lenkillä. Käsittääkseni lajin suomenkielinen nimi on kyrmypalokärpänen, mutta tässä vaiheessa odottelen vielä varmistusta viisaammilta.

 Lisäsin toisen kuvan samasta lajista, tämä on vanhempi, mutta sormeen verrattuna koko käy paremmin ilmi.

Varmistus tuli, lajimääritys on oikein.

Rokansaari

 Olen liikkunut Saimaalla niin vähän, että se on synti. Niinpä, kun heinäkuussa tuli tilaisuus lähteä mukaan kirkkoveneporukkaan Lietvedelle lähdin ihmeemmin epäröimättä mukaan.

   Porukassa oli kokeneita, mm. Laatokan suotuihin osallistuneita konkareita. Mitään moposulkeisia ei noviisin kuitenkaan tarvinnut käydä läpi, itse asiassa sain ylennyksen (?) kippariksi jo toisena päivänä.

 

Kirkkovene oli sporttimallia

Äkkinäiselle rytmissä soutaminen vaati aluksi keskittymistä, jos unohtui ihailemaan maisemia tai tiirailemaan lintuja, kolhi seuraavalla vedolla edellä istuvan selkää tai vähintään airoja (sori Maija).

 

Ja sit mentiin

 Leiripaikkamme oli Lietveden Rokansaari, joka osoittautui suosituksi retkikohteeksi. Samalla hiekkarannalla yöpyi kolmattakymmentä melojaa ja ympäri saarta useita venekuntia. Tilaa kuitenkin riitti kaikille. Yllättäen saaresta löytyi pubikin, Mallun kuppila

Auringonlaskua Lietvedellä kelpasi ihailla

 Hiekkarantoja saaressa on kilometrikaupalla ja ainakin Lietveden puoleinen ranta on "lapsiystävällinen", hiekkapohjainen ja matala.

Rokansaaren rantametsää, kenttäkerroksen valtavarpu variksenmarja

.

Rokansaaren erikoisuus ovat kirkasvetiset sisälammet

Yövilkka

 Omat retkeilytavat ovat niin piintyneitä, että uudessa porukassa tuntee itsensä oudoksi pitemmän aikaa. Toisen päivän aamuna olin valmistautunut tutkimaan itse saarta, onhan se yksi Saimaan hienoimmista. Yllätyin aika lailla, kun lähdettiinkin soutamaan. Käynti Liehtalanniemen talomuseossa oli toki mielenkintoinen ja tälle reissulle mahtui se pubikäyntikin.
 Toiseeen tapaan viettää kesää sai tuntumaa heti lähdössä, sillä veneeenlaskupaikka sijaitsi vilkaalla karavaanialueella. Siellä porukka istuskeli asuntovaunujensa kupeella kuin sillit suolassa. Ei sovi minulle, mutta asiaan vihkiytyneet näyttivät viihtyvän.

Sinappiperhosia

Kaakkoisen ilmavirtauksen mukana on viimevuotiseen tapaan tullut runsaasti sinappiperhosia, sain peltotieltä muutamista kuvankin.

 Sinappiperhosen käyttäytymisessä kiinnitti huomiota levoton lentely, kukalta noustuaan perhonen ei millään tahtinut löytää uutta istuinpaikkaa vaan pyöri ympäriinsä pitkän aikaa. Ero lanttuperhoseen on niin selvä, että piirrettä voisi käyttää jopa tunnistamiseen.

Kukkajäärien aikaa

 Retkeily ja valokuvaus on tänä kesänä jäänyt eri syistä valitettavan vähiin. Lenkeillä olen keskittynyt lähinnä kuntoiluun ja painonpudotukseen, (joista ehkä lisää myöhemmin). Sata lasissa tietä pitkin painaessa ei ehdi kiinnittää huomiota kuin perhosiin, muihin otuksiin aivan satunnaisesti.

 Sääli, sillä juuri nyt on paras aika havannoida kukkajääriä. Nämä usein suht kookkaat ja värikkäät kovakuoriaiset ovat kukkeimman keskikesän hyönteisiä. Sieltä missä kasvaa maitohorsmaa, koiran- tai karhunputkea ja ruusuruohoa (eli  lähes kaikkialta) voi helposti löytää useita lajeja. Tässä pieni lajitelma:

Nelitäpläjäärä (Pachyta quadrimaculata)

Korpikukkajäärän (Anoplodera reyi) naaras

Nelivyöjääriä (Leptura quadrifasciata) parittelemassa

Rusokukkajäärän (Anaplodera rubra) naaras

Tässä edellisessä kuvassa rusokukkajäärä istuu melko harvinaisella kasvilla eli punalatvalla. Kuva on otettu Puruveden rannalla Hälvässä.

Viherkukkajäärä (Anaplodera virens)